Blog

kesäkuu 19, 2019

Telastojen korjauslinjasto ja suuri päävarasto

JH-Center on investoinut voimakkaasti luodakseen maamme kehittyneimmän telastojen korjauslinjaston. Linjastoa kehitettiin niin suunnittelupöydällä, kuin käytännön työssä. Maailmalta haettiin ja tutkittiin erilaisia toimintamalleja ja poimittiin niistä parhaat ideat. Telastojen korjauslinjasto rakennettiin tekijöiden ehdoilla, eli työskentelymukavuus sekä turvallisuus olivat koko projektin punaisena lankana. Oma ilmastoitu tila sekä kehittyneet nosto- ja kuljetinlaitteet luovat miellyttävät olosuhteet ja mahdollistavat erittäin nopean palvelun.

Pieni tai suuri telastoremontti on jokaisen tela-alustaisella koneella työskentelevän edessä ennemmin tai myöhemmin. Se mielletään usein hankalaksi ja aikaa vieväksi projektiksi, joka on vielä kalliskin. Sitä se on osittain ollutkin, sillä maastamme on puuttunut taho, joka olisi perehtynyt tilanteeseen ja nähnyt siinä parannettavaa.

JH-Center on kehittänyt palveluitaan jo vuosien ajan sekä tehnyt suuria investointeja parantaakseen tela-alustaisten koneiden kanssa työskentelevien urakoitsijoiden toimintavarmuutta. Pirkkalan varastosta löytyvät kaikki telastojen osat yleisimpiin konemalleihin ja tehdastilaukset erikoisimpiin alustoihin tulevat parissa päivässä tilauksesta. Varaosajärjestelmät on luotu uuteen uskoon ja sopivuushakujärjestelmien avulla harvinaisemmatkin telaston osat löytyvät helposti, nopeasti ja edullisesti.

Miellyttävä projekti

– Uuden huoltohallin ja korjauslinjaston suunnittelu ja toteutus olivat miellyttävä projekti, tuumaa JH-Centerin asennuspuolen moniosaaja Veijo Tuomola.
– Meille annettiin johdon puolelta todella vapaat kädet kehittää linjasto mukavaksi ja turvalliseksi, mies kertoo. Suunnittelimme porukalla kaiken niin, että siitä tuli logistisesti tehokas, eikä turhia nostoja tai liikkeitä tarvitse tehdä.
– Työnantajamme investoi haluamiimme ketjunkelaajiin, työpöytiin, telaprässeihin ja muihin työkaluihin merkittävästi, jotta kykenemme alan parhaaseen ja nopeimpaan palveluun.
– Jonkun täytyy olla edelläkävijä tässäkin hommassa, Tuomola tokaisee.
– Linjastoon on käytetty paljon aikaa ja rahaa, mutta uskon sen tuottavan hintansa takaisin työn nopeutena ja asiakaspalvelumme parantumisena entisestään, toteaa Markus Viitanen JH-Centeriltä. – Olemme olleet tässä innolla mukana koko porukka ja on ollut kiva kuulla asiakkaidemme kommentteja uudesta linjastostamme. – Sen nopeus on kyllä ihmetyttänyt monia, mies sanoo.
–Ideaali tilanne on, että asiakas tuo meille vanhat telansa ja me vaihdamme ne uusiin ketjuihin. Sekalaputus, eli uusia ja vanhoja sekaisin ei ole järkevä ratkaisu, Viitanen tietää. – Siinä kärsii koneen ajomukavuus huomattavasti ja se saattaa vaurioittaa työskentelyalustaa. Normaalisti kasaamme kokonaan uudet telat uusista osista, lisää Viitanen.
– Jos asiakkaan telastossa on muitakin ongelmia kuin ketjut, kannattaa tuoda koko kone meille. Vaihdamme sitten vaurioituneet rullat ja muut osat nopeasti ja ammattitaidolla.
– Meillä on oikeanlaiset työkalut telastojen korjauksiin ja kaikki pultit tulevat aina oikeaan, tehdasmääriteltyyn momenttiin, eikä asiakkaan tarvitse jännittää, että onkohan homma tehty kunnolla.

Mobiiliasennukset

JH-Centerin palveluun kuuluvat myös mobiiliasennukset, eli työt voidaan suorittaa ammattitaitoisesti asiakkaan haluamassa paikassa. Varsinkin isomman kokoluokan koneita ei aina kannata lähteä siirtämään, vaan JH-Center tuo tarvittavat osat ja osaavat asentajat työkaluineen koneen luokse ja työ suoritetaan siellä.

Suuri päävarasto Pirkkalassa

JH-Center Pirkkalan varastosta löytyvät kaikki telaston osat lähes koneeseen kuin koneeseen. Myös kumitelojen saatavuuteen on investoitu huomattavasti ja niitä löytyy heti hyllystä kaikkiin yleisimpiin koneisiin. – Seuraamme tarkasti maamme konekannan kehitystä ja olemme jatkuvasti ajan hermolla, ITR-kumiteloista vastaava Tomi Heinonmäki kertoo. – ITR-Kumitelat ovat saaneet loistavan vastaanoton Suomessakin ja teloja lähtee varastostamme päivittäin.– Haluamme varmistaa, että asiakastyytyväisyytemme pysyy kovalla tasolla ja paras tapa siihen on, että tavaraa löytyy aina ja se on sopivan hintaista.

Asiakastarinat
About admin